Kauppakeskus Ratina
– 360° uutta kaupungissa

Kauppakeskus Ratina on kaupungissa jotain aivan uutta. Uusi kauppakeskus merkitsee kokonaista täyskäännöstä kaupungin ja Ratinan alueen kehityksessä. Lue, mitä Ratinasta puhutaan ja millaisia palveluita sinne on tulossa.

Meidän Ratina haluaa olla yhteisöllisyyteen panostava kauppakeskus, ja siksi myös tamperelaiset on kutsuttu mukaan kehittämään Ratinaa. Ratinanniemen asukkaista koostuva kehittäjäporukka on päässyt jo ideoimaan ihan käytännön tasolla nimivaihtoehtoja kauppakeskuksen eri osille, toiminnallisuuksia kuten esteettömyyttä ja eri asiakasryhmien tarpeita. Yksi kehittäjistä on Marjatta Koskinen. Lue lisää

Kerrosalaltaan yli 50 000 kerrosneliömetrin laajuisen kauppakeskuksen rakentaminen on edennyt vesikattovaiheeseen ja kauppakeskuksen rakentaminen edistyy aikataulussaan. Kolmesta uniikista rakennuksesta muodostuvan kauppakeskuksen maanrakennustyöt on saatu päätökseen ja rungon pystytys uudisrakennus Valo-Ratinan osalta on loppusuoralla. Lue lisää

Keväällä 2018 valmistuvasta kauppakeskus Ratinasta tulee Tampereen suurin kaupallinen keskus. Tamperelaiset ovat jo ottaneet elämyskeskuksen omakseen, ja peruskiveen ikuistetaankin paikallisten asukkaiden läheisilleen lähettämiä viestejä. Lue lisää

Clas Ohlson avaa kauppakeskus Ratinaan keväällä 2018 myymälän, jonka tilat mahdollistavat Clas Ohlsonin koko kattavan tuotevalikoiman tarjoamisen asiakkaille. Clas Ohlsonilta löytyvät arjen kätevät ja käytännölliset ratkaisut edullisesti. Ratinan myymälä on Clas Ohlsonin ensimmäinen kauppakeskusympäristössä Tampereella. Lue lisää

Historialliset 1930-luvulla rakennetut funkkisrakennukset muodostavat merkittävän osan kauppakeskus Ratinan kaupallista kokonaisuutta. Sponda entisöi rappeutuneen funkkiskorttelin uuteen eloon historiallista kulttuuriympäristöä kunnioittaen. Rakennusten julkisivut on suojeltu, joten niiden alkuperäinen tai lähes alkuperäinen ilme palautetaan. Lue lisää

Kauppakeskus Ratinan marraskuinen asukastilaisuus sai Ratinan alueen asukkaat liikkeelle. Erityisesti Ratinanrannassa odotetaan uutta kauppakeskusta. Kauppakeskus Ratina tuo merkittävästi lisää palveluja Pirkanmaalle, ja erityisesti Pyhäjärven rannalla sijaitsevan Ratinanranta-kaupunginosan asukkaille. Lue lisää

Katutaide kauppakeskus Ratinan työmaa-aidoissa muistuttaa yhteisöllisen tekemisen tärkeydestä ja ilahduttaa kaupunkilaisia pimeänä vuodenaikana. Tamperelaistaiteilijoiden ja -oppilaiden maalaamat värikkäät taideteokset myös piristävät katukuvaa ja toimivat näkyvänä ilmaisumuotona taiteentekijöille. Keväällä 2018 valmistuvassa kauppakeskuksessa yhteisöllisyys on keskeisessä roolissa. Lue lisää

Kauppakeskus Ratina rakentuu Tampereen ydinkeskustaan vilkkaiden tapahtuma-alueiden, kuten Tampereen stadionin ja Ratinanniemen puistoalueen, viereen. Tampereen kaupungin tapahtumajohtaja Perttu Pesä ja Blockfestin perustaja ja tuottaja Kalle Kallonen toivottavat uuden kauppakeskuksen lämpimästi tervetulleeksi osaksi virkeää tapahtumakaupunkia. Lue lisää

Kauppakeskus Ratinan rakennushanke on yksi Tampereella meneillä olevista suurista hankkeista. Kaupunkia kehitetään monipuolisesti, ja sen on havaittu tuottavan tulosta: Tampere kiinnostaa niin asuinpaikkana kuin liike-elämän keskeisenä sijaintinakin. Tulevien vuosikymmenten aikana Tampereen kaupunkiseudusta muodostuu yhä selkeämmin Suomen toiseksi suurin metropolialue. Lue lisää

Työterveyspalveluihin erikoistuneen Tullinkulman Työterveyden henkilökunta on vahvasti kauppakeskus Ratinaan tulevien toimitilojen suunnittelussa mukana. Henkilöstön ja asiakkaiden viihtyminen on tilasuunnittelussa keskeisessä roolissa. Tullinkulman Työterveydessä asioi päivittäin jopa 600 ihmistä. Lue lisää

Myös kauppakeskus Ratinan rakentamisen aikaisessa viestinnässä kerrotaan Ratinan ainutlaatuisuudesta. Lue lisää

Ratinan rakentaminen alkaa maanrakennustöillä huhtikuussa 2015. Valmiin kauppakeskuksen avajaisia vietetään suunnitelmien mukaan keväällä 2018. Lue lisää

K-supermarketin Ratinaan avaavan Keskon mukaan uudella kauppakeskuksella on suuri rooli Tampereen kaupunkikuvan kehittymisessä Lue lisää

Tampereen paraatipaikalle, suvannon rantaan rakentuva Ratina-kauppakeskus tarjoaa asiakkailleen ainutlaatuiset vaihtoehdot viihtymiseen ja yhdessäoloon. Sponda Oyj:n Kauppakeskukset-yksikön johtaja Henrik Stadigh ja Kiinteistökehitys-yksikön liiketoimintajohtaja Veli-Pekka Tanhuanpää kertovat, millainen uudesta kauppakeskuksesta rakentuu. Lue lisää

Kuntokeskusketju Fitness24Seven tulee avaamaan toimipisteensä kauppakeskus Ratinaan. Yhtiö näkee kauppakeskuksen keskeisen sijainnin toimintansa kannalta olennaisena. Ratinaan tuleva kuntokeskus on kansainvälisen ketjun toistaiseksi ensimmäinen toimipiste Tampereella. Lue lisää

Päätöstä Ratinan kauppakeskuksen rakentamisesta on odotettu kauan. Nyt kuitenkin voimme kertoa odotuksen päättyneen. Ratinan kauppakeskus toteutuu, mikä on merkittävä uutinen tamperelaisille, Tampereen kaupungille, Pirkanmaan talouselämälle sekä Spondalle. Lue lisää